Vihreämpää

Rakkaus ei ole velvollisuutta, tunnollisuutta tai kiitollisuudenvelkaa. Ihmisen on ajateltava itsekkäästi, kenen kanssa haluaa jakaa elämänsä. Vain sallimalla itsensä rakastaa suuresti ja ehdottomasti kulkee omaa tietään. Vain siten voi sädehtiä.
- Paola Suhonen

Eilen yöllä sain ihania halauksia. Olin varuillani, mutta nautin silti, ainakin sisäänpäin. Menin, koska halusin nähdä, olla ja tuntea sun sylin. Kotiin palattuani sain sen puhelun, taas. Sä kerroit, että en ole antanut kaikkeani, enkä uskaltanut. En ole antanut vastakaikua, enkä näyttänyt haluavani tai pitäväni. En ole halunnut lähteä ja olla vapaasti, julkisesti... Ainut asia, joka siinä totta oli se, etten uskaltanut. En tietenkään, en enää. En vielä.

Mä niin näen meidät. Merellä, metsässä, juoksemassa, matkalla, golfkentällä, pihalla. Mä niin pystyn haistamaan vasta leikatun nurmikon tuoksun. Tänään kun mä tulin, vaikkakin sanoit eilen hyvästi, katselin pitkään sua leikkaamassa nurmea. Se oli kaunista. Mun sydän löi muutamia kertoja niin kovaa, että varmistuin mulla vielä olevan sellaisen. Vielä yksi ehjä hetki me siinä elettiin, naurettiin. Lakaisin sun pihaa, sä kitkit voikukkia, vaikka pidät niistä. Vaikka haluisit valaa sun pihas sementtiin. Tuntui hyvältä, melkein kodilta. Unohdin hetkeksi todellisuuden. Sen kuka sä olet ollut, kuka mä olen ollut, mitä me ollaan toisillemme oltu. Silloin kun kaikki oli vielä toisin.